8.8.2011

KEIKKAA PUKKAA JÄLLEEN!

On taas se aika vuodesta kun koulut pyörähtää käyntiin. Suurimmalle osalle Semmareista se tarkoittaa töihin paluuta. Joutilas ylipitkä kesälomailu on varmastikin jo uuvuttanut monet opettajat ja innostusta täynnä he ovat taas aloittamassa uutta kouluvuotta. Mitä kaikkea jännää tuleva vuosi tuokaan tullessaan?

Ainakin Semmareilla tähän syksyyn mahtuu paljonkin kaikkea jännää. Ensinnäkin parin viikon kuluttua taas äänestellään kuoron uuteen ohjelmistoon uusia toistemme vääntämiä kipaleita. On siis tosissaan aika tormistautua ja kaivaa kynät ja paperit ja kitarat esille ja vaikut korvista kun pitäisi saada jonkinlaista rallia aikaiseksi, sekä toisaalta sitten äänestyksen koittaessa keskittyä ja herkistyä kuuntelemaan toisten tekeleitä. Biisien äänestäminen on mielenkiintoista puuhaa ja vaatii aivonystyröitä. Jos jollakin biisillä on enemmän tekijöitä, sillä on paremmat lähtöasetelmat kuin yhden tekijän biisillä, koska tekijät äänestävät luonnollisesti omia biisejään. Äänestäisinkö siis ennemmin yksittäisten tekijöiden biisejä? Hmm.. äänestyshetkellä monella pyörinee mielessä mitä juuri muut mahtavat äänestää ja tekevät siirtonsa hieman taktikoiden. Toisaalta ikävää että musiikinteossa vallitsee näinkin kova kilpailuhenkisyys. Ehkä se juontaa juurensa urheilusta, joka on niin vahvasti läsnä useimpien kuorolaisten elämässä, sekä kuoromme toiminnassa. Jälleen on otettu nimittäin palkintosijoja kaikennäköisissä urheilumittelöissä, viimeisimpänä sankarina Rannankarin Tuomo. Mikä mahtoi olla laji, en muista, niin monia eri lajeja nämä kuoromme himourheilijat harrastavat.

Toinen ja ehkä jännittävin jännä juttu on tuleva kiertue, joka on siis jatkoa viime kevään Comeback-kiertueelle. Luvassa on mielenkiintoisia paikkakuntia ja hienoja syysiltoja. Nyt siis kipin kapin lippuluukulle jos missasit kiertueemme huhtikuussa ja vaikket olisi missannutkaan. Kesän vetristelyn ja ulkomailta vauhdin ottamisen jälkeen Semmarit ovat parhaassa vedossa ikinä! =)

Tuomas

31.7.2011

MATKAKERTOMUSTA CHANGSHASTA

Kuoromme pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan vuokrabussin kovia, menosuuntaan sojottavia penkkejä, kun Rakas MOBY-valaamme nahkasohvineen purjehti samanaikaisesti Kaukoidän tv-show-matkamme kanssa kohti Tamperetta ja määräaikaishuoltoa. Näitä keikkoja Kiinan suuntaan kun pukkaa sellaista pikavauhtia, ettei Rakkaamme hovihuoltajan varauskirja tahdo  kestää vauhdissa mukana.
Uhkea Ranskattaremme kätkee pian uumaansa tuliterän kytkinlevyn, paineasetelman, sekä vauhtipyörän. Lisäksi uusitaan pari stefaa (jousikuormitteinen huulitiiviste) ja  jokunen paperitiiviste vaihdelaatikon ja kytkimen välistä. Vaalea Kaunottaremme saa osakseen myös perusteellisen ABS-jarrujen (Antiblockierter Bremse System-lukkiutumaton jarrujärjestelmä) tarkastuksen ja huollon. Näillä eväillä riuska ja kevytkulkuinen 400 heppainen Ratsumme pysyy taas  turvallisesti bussinkuljettamme hallinnassa tulevilla keikkareissuillamme.

Vaan kylläpä oli MOBYä ikävä Helsinki-Vantaalle saavuttaessa. Niska oli jumissa,  kun piti matkalla jutella kaikki tärkeät jutut pää käännettynä. Onneksi myös juuri meitä Kiinaan kuljettava Finnairin lentokone oli sekin määräaikaishuollossa ja täten lento myöhästyi kuutisen tuntia. Näinollen lentokoneeseen istahtaessamme niskat olivat ehtineet jo vertyä ja päätä jaksoi jälleen kenottaa sen yhdeksän tuntia Siperian yllä. Janne sattui koneessa pieruskaveriksi ja pelasti matkan iPadillaan ja mukavalla Monopoli-pelillään. Vaikka pelissä menivätkin rahat ja maine, niin tunnit vierähtivät kuin siivillä!

Pekingiin saavuimme tuntia ennen jatkolentoa Changshan kaupunkiin. Suomen helteestä päälle jääneet shortsit ja t-paita olivatkin sopivaa vaatetusta, sillä meitä odotteli muutama sirpakka kiinalaistytär, joille oli annettu tehtäväksi ohjata Suomalainen esiintyjäryhmä mahdollisimman nopeasti kohti jatkoyhteyttä. Onneksi kuoromme on pitänyt kunnostaan huolta, sillä ohjaajiksi oli selvästi valittu kenttävirkailijoista parhaat juoksijat.
Viestiosuuksia Pekingin kansainväliseltä kentältä kotimaanlennolle oli useita, ja puolen kilometrin välein vaihtui eteemme uusi tuore juoksija. Välillä kuljettiin liukuhihnalla, sitten olimme liukuportaissa, sitten taas juostiin. Juoksusta lentokentän sähköautoon, joka soitteli torvea ja puikkelehti vauhdikkaasti kävelijöiden välissä. Taas juosten liukuportaisiin ja vauhdilla junaan, joka ajoi muutaman kilometrin. Viimein lentokentän bussiin, josta Reima ja Sepi myöhästyivät ja joka vei meidät China Airlinesin Changshan koneelle. Ilahtuneena näimme, kuinka pienempi auto seurasi bussia ja lasin läpi kajastivat Reiman jykevät kasvonpiirteet sekä Sepin tuuhea tukkapehko. Lauma oli taas koossa, mutta matkatavaroita meillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada mukaamme jatkolennolle. Ne hoidettaisiin perille seuraavalla koneella. Ehkä.

Saavuimme Changshaan aikataulussa ja vastassa oli valtaisa trooppisen kuuma ja kostea tulvahdus. Paita liimautui kiinni välittömästi ja väsy puski päälle vuorokauden matkustamisen jälkeen. Pekingiin jääneistä matkatavaroistamme tuli käsittämätön, hieman pelottavakin, tunnin kestävä säätö, jota varten passimme kerättiin meiltä pois. Kävipä mielessä, että jokohan me pojat jäätiin vähän pidemmäksikin aikaa Kiinaan vierailulle, kun sujuva englanninkielen puhuminen ei ollutkaan itsestäänselvyys kuten Pekingissä. Kaiken häslingin jälkeen oli hieno hetki päästä kentän ravintolaan, nojata penkillä taakse, oikaista jalat täysin suoraksi ja nauttia pj:n tarjoama kylmä ja virkistävä tsingtao-janojuoma.

Kentaltä passit saatuamme pakkasimme pian kuoron n.+60 asteiseen bussiin, joka kuljetti meidät hienojen maaseutumaisemien halki vajaassa tunnissa hotellillemme lepäämään. Viimevuonna valmistunut 26-kerroksinen jättipytinki nielaisi pienen joukkomme -ah-niin ihanaan- ilmastoituun syleilyynsä kerroksissa 15-17. Vähän ruokaa, lepoa ja herkuttelua ja joukko oli taas iskussa.

Saapumispäivän iltana meille oli varattu soudcheck-aika tv-studiolta klo 22. Asiaa mutkisti se, että yksi PA-case oli matkatavaroissa, jotka jäivät Pekingiin.Näinollen odotimme tavaroita hotellilla iltamyöhään ja pääsimme soundcheckiin vasta kahden aikoihin yöllä. Studiolla oli täysi rähinä päällä jättilavasteiden, valojen yms. rakentamisessa ja porukkaa oli paikalla sankoin joukoin. Vaikka väsy oli kova, oli hienoa katsoa niin kovin, kovin tuttua H-hetken lähestymistä, kun kaikkialla tapahtuu yhtaikaa, väki on toistensa tiellä ja joutuu improvisoimaan, inspiroimaan ja integroitumaan uskomattomaksi koneeksi, joka kulkee kohti yhteistä päämäärää, jossa kamerat tallentavat ohikiitävän hetken aikakirjoihin. Miten mukavaa olikaan seurata tuota kaikkea sutinaa sivusta, kun niin monesti on itsellä ollut viimehetkillä se akkupora omassa hanskassa ja otsaa on kuivattu Finnairin servetillä. Mukavaa oli myös katsella monenkirjavaa esiintyjäkaartia ympäri maailman. Jossain vaiheessa aamua saimme viimein kutsun lavalle ja tsekkaus hoitui Sepin ja Jannen toimesta upeasti ja vihdoin pääsimme nukkumaan.

Toisena päivänä menimme vielä studiolle harjoitukseen, jossa oli esiintymisten läpimeno. Sekin sujui mutkitta muutamassa tunnissa ja pääsimme illalla syömään ja hieman katselemaan uusia paikkoja. Changshan kaupunki olikin hyvin erilainen Pekingiin verrattuna ja meitä varoteltiin kovasti liikenteestä. Hotellin ikkunasta tulikin liikennettä hetki seurattua- ja toden totta- autot kyllä käyttivät tarvittaessa kaikkia vapaita väyliä, joten oli tosiaan syytä katsoa tarkkaan ympärilleen katuja ylittäessään. Rento meiniki oli myös kunnallistekniikan osalta, sillä matkalla lähikioskillemme sähköjohdot roikkuivat hotellin läheisyydessä metrin korkeudella ja jalkakäytävällä oli yllättäen metrin kanttiinsa oleva, yli metrin syvyinen betonikuoppa ilman kantta. Eikä sitä kukaan ihmetellyt tai käynyt peittämässä.

Tuttuja tulisia herkkuja syötiin, suunniteltiin keikkaa ja treenattiin jutut huolella hotellin konferenssitilassa. Naurettiin ja laulettiin. Pelleiltiin ja saatiin Reima huomauttamaan siitä. Laulettiin henkilökunnalle, joka ”vartioi” treenejämme valmiina palvelemaan pienimmästäkin vihjeestä. Syötiin kookoskarkkeja, joita henkilökunta toi meille kiitokseksi laulusta. Ikävöitiin reissusta puuttuvia semmariveljiä ja tehtiin pieniä puhelinpiloja yhteistekstiviesteillä. Ja tietysti jännitettiin itse keikkaa. Sitten paineltiin ajoissa lepäämään ja hoitamaan kaikki univelat pois ennen h-hetkeä.

Matkalla nauhoitukseen bussimme pysäytettiin. Poliiseja oli kaikkialla sekä virkapuvuissa, että siviilipukuisina ”nappikuulokeukkoina”. Olimme hieman ymmällämme, kun liikenne oli kauan poikki  ja vastaan tuli pitkä saattue poliisiautoja, sitten useita pieniä busseja mustin lasein varustettuina, muutama pikkuauto ja taas letka poliisiautoja. Joku bussissamme tiesi kuitenkin sanoa, että yleisöön saapuu korkea-arvoisia henkilöitä, joita tuodaan turvallisuussyistä aina poliisisaattueissa ja useilla autoilla. Tämän saimme huomata myös studiolla poliisien suorittamissa tiukoissa turvatarkastuksissa, joissa meiltä ja manageriltamme takavarikoitiin kaikki ”vaaralliset” esineet, juomapullot, ompelutarvikkeet,sakset jne.

Itse show meni osaltamme hienosti. Järjestäjät huolehtivat meidät vuorollamme ajoissa kulisseihin, joista täräytimme sujuvasti estradille noin tuhatpäisen studioyleisön eteen. Tekniikka pelasi hienosti ja oli hyvä laulaa. Fiilis lavalla oli mitä mainioin ja yleisö taputti ja lauloi mukana esiintyessämme. Yhteiskumarruksen jälkeen oli kyllä kulisseissa spontaaneja hihkaisuja, korkeita vitosia ja halauksia. Porukallemme jäi tunne, että tämä oli hyvä ja tärkeä keikka, joka poikii varmasti uusia hienoja juttuja muodossa tai toisessa. Mahtavaa oli myös, että keikan jälkeinen päivä oli varattu kaupunkiin tutustumiseen ja tuliaisten hommamiseen lapsille. Sehän on kuitenkin se tärkein juttu, miksi isi päästetään pienten kultien luota maailmalla käymään.

Changsha-Make

26.7.2011

KALAJUTTUJA

Kun Semmareiden kesäkeikat ovat menestyksekkään Kiinan reissun jälken paketissa (huom. 1/4 kesän keikoista Kiinassa!), on aikaa miettiä sellaisiakin asioita, joilla ei normaalissa arjessa ylensä päätänsä vaivaa.

Eräs pitkään vaietuista suurista kysymyksistä on se, miksi nykynuoriso kalareissuillaan tempoo merkittävästi isokokoisempia saaliita, kuin oma sukupolveni aikoinaan. Pahaisena kloppina vietin satoja tunteja kalastuspuuhissa. Tulos oli laihanlaista, mutta se ei silloin innokasta kalamiestä lannistanut. Samaa kärsivällisyyttä on ollut ajatus opettaa omallekin jälkipolvelle. Ongelma on vain se, että kala tuntuu nykyään nappaavan huomattavasti terhakkaammin, eikä mitään kärsivällisyyttä siis tarvita. Neljän hätäisen kalareissun tuloksena perikunta on ohittanut oppi-isien (lue allekirjoittanut) saavutukset kuin leikiten -olipa kyse sitten ahvenista tai hauista ja mitattiinpa saavutuksia sitten sentteinä tai kiloina.

Kyse ei tietenkään voi olla eroista kalastustaidoissa, joten nyt on kiire löytää pätevä selitys jostain muusta tekijästä. Tässä muutamia ehdotuksia:

1. Kalastusvälineet ovat nykyään aivan eri luokkaa

2. Vesistöjen lämpötilan nousun johdosta kalat kasvavat huomattavasti entisaikoja suuremmiksi

3. Kalastuksen harrastajat ovat vähentyneet ja kalat saavat rauhassa kasvaa

4. Kaloja istutetaan vesistöihin entistä runsaammin

5. Ihmisten vesistöihin laskemat päästöt ovat vähentyneet parantaen kalojen elinoloja merkittävästi.

Näihin seikkoihin kannattaa vedota, jos perikunta menestyy kalastuspuuhissaan mielestäsi kohtuuttoman helposti. Muutenkin lasten kanssa kannattaa tukeutua vanhaan sitaattiin ”ennen oli kaikki joka tapauksessa paremmin”. Kalareissuillakin oli ihan eri tunnelma.

Miten tämä kalajuttu liittyy Semmareiden toimintaan? No, syksyllä valitsemme ohjelmistoon taas uusia kappaleita ja on aika ryhtyä keksimään selityksiä oman kappaleen ylivertaisuuden puolesta. Sitä ennen kannattaa tietysti tehdä tuo kappale. Joskus on kyllä tekemätönkin kappale läpäissyt seulan hyvien perustelujen siivittämänä.

Lähtisiköhän yrittämään isolla uistimella jackpottia vai koittaisiko pienemmällä lipalla varman päälle? Hmmmm…. -Pande

23.7.2011

KUULUMISIA KIINASTA

Kuoron retkeily Aasiassa oli taas mielenpainuvaa monin tavoin, aiheesta lisää:

http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/07/semmareilla_miljoonayleiso_kiinassa_2734890.html

10.7.2011

AURINKOISTA ODOTTELUA

Jos viime viikko oli täynnä Semmari-toimintaa, niin tämä viikko on ollut kuororintamalla odottelua ja kesäkiertueen sulattelua. Antila-Ikola tutkapari on poliisikuuluisteluista huolimatta saanut viisumihakemukset eteenpäin ja nyt jännityksellä odotetaan, saadaanko lupa-asiat ajoissa kuntoon, että loppuviikosta pääsisimme taas Kiinan valloitukseen.

Kun suurin osa semmareista on nauttinut kesän lämmöstä, Janne on askarrellut meidän Kiinan reissumme eteen käsittämättömän monta asiaa. Jos joku pändi tulevaisuudessa tarvitsee avitusta Kiinan markkinoille, alkaa Kettusella olla aika kovaa tietotaitoa sikäläisestä toimintakulduurista.

Itse olen jalkapallotaitojen hiomisen lisäksi käyttänyt kiertueiden välistä aikaa laatikoiden purkuun, keittiöremonttiin, ilmastointikanavien nuohoukseen ja haaveiluun toimivasta ilmanvaihdosta. Muutto Moilasen naapuriin on vielä osoittautunut onnistuneeksi siirroksi, mutta katsotaan tulevaisuudessa kestääkö ystävyys  myös naapuruuden 😉

Nauttikaahan rakkaat ystävät toisistanne sekä Suomen ihanasta kesästä!

6.7.2011

KESÄKEIKKAILUA JA KIKKAILUA

Ensinnäkin muutama lööppi juuri päättyneeltä kesäkiertueelta: MIES LÖYDETTIIN TYYLITAJUTTOMANA HOTELLI SAVONSOLMUN AAMUPALAPÖYDÄSTÄ-POLIISI EI EPÄILE TAPAHTUNEESEEN LIITTYVÄN RIKOSTA.

BASSOJEN JA TENOREIDEN JALKOPALLOPELIN DRAMAATTINEN LOPPU: MAALIN EDESSÄ ÄLYVAPAANA OLLUT MIETTINEN RATKAISI OTTELUN.

Viime viikonloppuna oli monen semmarin kesän kohokohta: kesäkiertue, jonka kohteina olivat Pieksämäki, Rautalampi, Haapavesi ja Rovaniemi.

Kiertue alkoi varsin dramaattisesti, sillä bussimme Moby on lomalla päässyt ”hieman” kesäkuntoon. Bussimme historiaa tunteville ei siis ollut yllätys, että Moby hyytyi ensimmäisen kerran noin 50 kilometrin päähän Jyväskylästä. Onneksi kuoromme koostuu sen verran hyväkuntoisista urheilijanuorukaisista, että saimme valaan työntämällä takaisin syville vesille uimaan. Helteinen Pieksämäki tarjosi uuden hienon keikkapaikan remontoidussa Veturihallissa. Perinteiset jalkapallopelit ja pulahdus Pieksäjärvessä virittivät kuoron hyvään iskuun ja yöpyminen legendaarisessa Savonsolmussa vie tunnelman takaisin 70-luvulle.

Aamulla matka jatkui Rautalammin ylläri-torikeikan jälkeen kohti Haapavesi Folkkia, jossa valloitimme pohjois-pohjolaisyleisön hieman liikaa taaksepäin juttelevasta PA:sta huolimatta. Keikan jälkeen kävi ilmi, että Moby on sen verran heikossa kunnossa, että pitkä matka Rovaniemelle ja sieltä Jyväskylään voi olla valaalle liikaa. Päätimme ottaa kuitenkin riskin ja jatkoimme matkaa Mobyllä. Vaihteistoöljyä lisättiin litra aina jokaisen sadan kilometrin jälkeen ja Moby vaikutti varsin tyytyväiseltä ja toi meidät hallitusti Rovaniemelle.

Jutajaisten täysi tupa ja lappilaisten valtaisat suosionosoitukset palkitsivat pitkän matkan rasitukset. Jutajaisiin kannatti tulla! Lopetimme kieutueemme sanamukaisesti huipulle nauttien hienon illallisen Ounasvaaran huipulla yötöntä yötä ihaillen.

Kesäkeikkoja on sen verran mukava tehdä, että toivottavasti uusi keikkamyyjämme Mikko ”LiimiS” Miettinen saa ensi kesälle paljon säpinää. Viikon päästä jatkammekin kesäkeikkailua Kiinan helteessä. Olemme saaneet kutsun Hunan-TV:ltä erääseen suureen TV-shouhun, jossa laulamme kolme kappaletta. Yleisöä on ennakkotietojen mukaan 200 miljoonaa! Tästä lisää ensi viikolla.

P.S Sakari spiikki Rovaniemellä oli puppua. Bassot voittivat todellisuudessa jalkapallopelin tenoreita vastaan 4-3, sillä MTV3:n Tulosruudusta tarkistettuamme kaksi tenoreiden maalia hylättiin. No, kostoksi päätimme bassojen kanssa käräyttää Ikolan ja Antilan Rovaniemi-Helsinki-lennon jälkeisessä tullitarkastuksessa. Oli kuulemma ollut tullimiehet ihmeissään, kun Antilan laukusta löytyi 23 passia, joita herra oli viemässä Kiinan konsulaattiin.

28.6.2011

MISSÄ ONNI LUURAA!

Aina aika ajoin sitä pysähtyy miettimään onnen olemusta. Pienenä poikana tiesin tasan tarkkaan mistä onni löytyy. Silloin se löytyi Onnelasta, mikä oli mummolani nimi ja kuinka ollakaan pappani nimi oli Onni. Pikkupojan maailman täyttivät loputtomat seikkailuleikit virikkeitä pullollaan olevassa maalaismiljöössä. Tätä mielen maisemaa sivuaa eräs vanhempi biisimme: Minä ja Anssi. Taitaapa Paanasen pojalla olla omassa lapsuudessaan jotain samaa tai sitten on kyseessä hyvin yleissuomalainen ilmiö.

Nykyään onni asuu piilossa, mutta putkahtelee esiin silloin tällöin. Seuraavassa muutamia, mistä toivottavasti löydät itsesikin:

– arjen askareet

– pienet ja isommat projektit ja niissä onnistumiset

– kesäinen järvi risteilyineen

– rakkaitten ihmisten seura

– onkiminen laiturin nokalla (kalan saaminen on sivuseikka)

– löydöt alennusmyynneissä

– matkaaminen Mobyllä halki kesäisen Suomen loistavassa seurassa ja samalla huippuyleisölle esiintyminen (puikoissa taas Tommi Mäkelä – JEE!)

Niin, on sitä aika etuoikeutettu, kun saa olla mukana näin hienossa harrastuksessa. Kiitos siitä teille, rakas yleisö! Nähdään keikoilla!

19.6.2011

LELUJA JA VERMEITÄ

Olin taannoin musalaitteiden huutokaupassa ja tilaisuus oli todella houkutteleva: erilaista rompetta tupa täynnä, tutut ihmiset ympärilläni huutavat hullun kiilto silmissä ja halvalla lähtee. Kamat on testattu ja vioista/puutteista asialliset infot. Yritin keksimällä keksiä eri tavaroille hankintaperusteluita. Muistin myös pikkusiskoni sähköpianotoiveen ja mukaan lähtikin ”Ainakin Piano1 –soundi toimii” myyntitarralla varustettu liian painava ja pieneen perheautoon liian iso soittopeli. No, mikään muu soundi ei sitten toiminutkaan ja Ilmoselta tilaamaan rekkakuljetus Jyväskylään.

Olen läpikäynyt ja elänyt MiniDisc –aikakauden, ämdeitä on kaapissa vieläkin valtava kasa ja soitinkin toimisi verkkovirralla. Niinpä huutamaan kannettavaa mdsoitinta, vieläpä sitä laadukkaampaa merkkiä, johon itsellä ei opiskelijaressukkana ollut varaa. Laitteen mukana ei tullutkaan laturia, mutta ClasOhlsonilta löytyi universaalimuuntaja ihan vain sen ilontakia, että sain huomata akun eläneen parhaat vuotensa. Ei lataudu, ei. No, nyt omistan kaksi verkkovirralla toimivaa MiniDisc –soitinta.

Semmaritoiminnan ydintä ja mielestäni ehkä aika ajoin parasta koko touhussa on erilaisten (turhienkin) lelujen ja vermeiden hankinta. Jotkut hankinnat saadaan läpi vasta, kun joku tinkimättömästi jaksaa muille perustella sen ylivertaisuutta. Ja kun joku verme on omaa, se tuntuu, kuulostaa ja näyttää heti paljon paremmalta. Syntyy jopa tunnesiteitä tavaroihin.Semmarivarasto on oikea lelujen ja vermeiden aarreaitta. Kiinaan vietiin oma telkkari. Niin ja rakas Moby, se on oma tarinansa, joka elää vielä ainakin pari vuotta yhteisellä Pylkönmäki-päätöksellä.

”Humpuukivermeitä” toteaisi eräskin viisas vanha väätäisläinen savolaisisäntä.

Jotta huutokauppatarinalla olisi edes jotenkin onnellinen loppu, saat nautiskella Pylkönmäen mökin aurinkoisessa rinteessä alkuperäisellä MiniDisc –soittimellani tuoreeltaan äänitettyä ”Born to be wild”–semmaribiisiä. Perheenisin kesäasennetta kaikille! Vuotta en muista, mutta osattiin vielä laulaa… Ja siis siirsin tämän tietokoneelle huutokaupasta halvalla hankkimallani ämdeellä. Olkaa hyvät!

Sakari