Kuulumiset
12.12.2012
ITSEKÄSTÄ JOULUN ODOTUSTA
Viime päivinä ajatukseni ovat jostain syystä toistamiseen karanneet vuosien taakse. Olen onnistunut kaivamaan esiin joitain sellaisia ainutkertaisia muistoja, jotka liittyvät joulun odotukseen ja – sanotaan nyt sitten vaikka ”vanhoihin hyviin aikoihin”. Olivatko ajat ennen parempia? Sitä en tiedä. Mutta lapsena monet asiat pystyi kokemaan erityisen voimallisesti ja unohtumattomasti.
Eilen katselin lasten leikkimistä koulun pihalla. Lunta satoi sakeasti ja maisema oli kuin suoraan joistakin Elsa Beskovin talvitarinoista. En niistä kauheasti lapsena tykännyt, mutta jollain tapaa mieleen vain on tarttunut kuvia täti Vihreästä, täti Ruskeasta ja täti Sinisestä perin arkisissa puuhissaan lumisen maiseman keskellä. Kuvittelin mielessäni nykylapset entisajan asusteisiin ja mietin, miltä suurten lumihiutaleiden koristama maisema näyttäisi, jos oltaisiin lapsuuteni ajassa. Päädyin seuraavanlaiseen ajatukseen:
– Lapset menisivät täydestä entisajan lapsina. Pelkkä vaatteiden vaihto riittäisi. Sen sijaan aikuisista ajan muutos paistaisi läpi, vaikka puvustus olisikin täydellinen.
Miksi muistan paremmin lapsuuden joulut, kuin joulut siltä ja väliltä? Luulen, että vastaus piilee tuossa äskeisessä näkymässä. Niin kauan, kuin lapsi on vilpittömästi ”minä itse” ja nauttii omasta ainutkertaisuudestaan, hän on kykenevä kokemaan arkisiakin asioita voimallisemmin ja ikimuistoisemmin. Mitä kauemmas tuo itsekäs pikkulapsi meistä karkaa, sitä haaleammaksi käyvät myös kokemukset. Muutos tapahtuu siinä vaiheessa, kun alamme tiedostaa, miltä näytämme toisten silmissä.
Onko joulu siis lopultakin itsekkyyden juhla? Ei varmastikaan kokonaan, mutta osittain se on parhaimmillaan sitäkin. Joskus on syytä ottaa aikaa ihan omille itsekkäille ajatuksille, jotta nuppi pysyisi terässä.
Semmaritoiminta on parhaimmillaan yhtä joulua. Kun olemme yhdessä, olemme joukkio itsekkäitä pikkupoikia. Niin kauan, kun oma itsekkyys ei aiheuta haittaa muille, se on vapauttavaa ja myös luomisprosessin kannalta äärettömän rikastuttavaa.
Siksi rohkenenkin toivottaa hallitusti itsekästä joulua itse kullekin!
– Markus Paanenen
1.12.2012
ISO KIITOS
Pienimuotoinen Pikku Joulukalenteri –kiertue alkaa olla loppusuoralla. Mäntsälää kohti ajellessa bussissa on rento tunnelma. Eilinen Virgin Oilin keikka oli onnistunut. Kuoroa lämmitti erityisesti eturivin yleisön asiantuntemus ja laulujen sanojen osaaminen. Hetkittäin tuntui, että yleisö lauloi kovemmin (ja paremmin) kuin kuoro lavalla. Hieno tunnelma!
Aamulla bussiin asteli myös yöllä ihmeellisesti nuortuneita miehiä. Joku hätäinen voisi luulla että eilen päättyneellä Movemberillä voisi olla vaikutusta asiaan? Vai nauttivatko kaikki keikan jälkeen annoksen nuoruudenlähteen vettä? Viiksien tuoma ikä ja arvovalta katosi yhteisessä viiksien ajosessiossa Virginin lavalla. On the Rocksin virallisiin Movember –päätösbileisiin emme viiksinemme ehtineet, mutta juhlava oli tunnelma pari korttelia sivummallakin.
Viiksikampanjan lisäksi nuoruuden lähteen vetenä on varmasti toiminut monien naftaliinista kaivettujen kappeleiden esittäminen. Vanhojen kappaleiden muisteleminen ja niihin pienien uusien jekkujen kehittäminen on antanut hienosti energiaa – kiitos kaikille hienoista toiveista!
Tämän illan vedon jälkeen katseet suunnataan ensi vuoteen ja rauhoitumme hetkeksi adventtiaikaan ja joulun odotukseen. Upea talvinen keli toivottavasti virkistää kaikkia sateisen syksyn jälkeen!
– Heikki Luumi
26.11.2012
NÄKYYKÖ TONTTUJA?
Välillä asiat tapahtuvat nopeasti. Niin kävi meidän uuden Joulukalenterin — tai siis Pikku Joulukalenterin, itse asiassa Pienimuotoisen Pikku Joulukalenterin kanssa. Teimme ykkösbassojen kanssa pari vuotta sitten jouluaiheisen biisin Rakkaus Pukilla. Lokakuussa uutta albumia äänitettäessä treeneissä jollekin juolahti mieleen että tehdään kappaleesta joulusinkku.
– Eihän sitä kuitenkaan mikään radio soita, eihän tossa ole mitään järkeä.
– Ei niin.
– Siispä tehdään se!
Seuraavissa treeneissä idea jalostui joulukalenteriksi monien vaiheiden jälkeen.
– Sinkun kansi on niin pieni, ettei kuvista saa mitään selvää.
– Ei niin.
– Sittenhän me voidaan vaikka…
Saatko sinä selvää? Arvoituksen ratkaisemiseksi saatat tarvita suurennuslasia tai hyvälaatuista kameraa. Ehkäpä tässä olisi aihe jouluiseen ”Kuka hän on?” –tietovisailuun.
Onnea matkaan ja hyvää joulun odotusta!
17.11.2012
PIENIMUOINEN PIKKUJOULUKALENTERI!
Pienimuotoinen pikkujoulukalenteri saatavilla erinomaisesti varustetuista kaupoista tai Levykauppa ÄxästäToki saat teoksen käsiisi myös tulemalla katsomaan elävää musiikkia:
4.11.2012
POIS MUKAVUUSALUEELTA!
Viime perjantai-iltana parikymmentä miestä kokoontui jälleen Semmareiden syntylähteille, Seminaarinmäen vanhaan Seminarium-saliin. Syksyllä olemme keskittyneet etupäässä uuden levyn työstämiseen, joten oli hienoa viettää kokonainen viikonloppu perinteisesti uusia ja vanhoja biisejä harjoitellen. Yksi toimintamme kantavia ajatuksia on mennä ”pois mukavuusalueelta”. Jos aina pelaa varman päälle ja ei ota riskejä, hommasta kuin hommasta loppuu nopeasti intohimo. Kun mietimme tulevia toivekonsertteja, olisikin mukavaa olla mukavuusalueella ja vetää hyvin tuoreessa muistissa olevia viimevuosien varmoja hittibiisejä. Voin kuitenkin viikonlopun perusteella luvata sen, että yllätys-toivebiisejä on tulossa ja mukavuusalueelta mennään välillä hyyyyyvinkin kaaauuuuaass… Mukavuusalueelta poistuimme myös lauantai-illan ”pikku” joulukalenterin kuvauksissa. Kuvakset liittyivät tulevan levyn ensimmäiseen sinkkulohkaisuun, joka julkaistaan marraskuun lopussa. En voi vielä paljasta biisin nimeä, mutta varman päälle emme pelanneet myöskään ensimmäisen sinkun valinnassa! Nythän on marraskuu, movember. Me Semmaritkin päätimme lähteä kasvattamaan viiksiämme hyvän asian puolesta. Marraskuun lopun keikoilla voit nähdäkin komeita kalapuikkoja kuorolaisten nenien alla. Koska olemme erittäin kilpailuhenkisiä, luulen, että kotisivuillemme ilmestyy jossain vaiheessa Semmareiden Mr. Movember-kilpailu. Äänestä törkeimmät viikset! Sivustamme saa käydä tykkäämässä tai jopa lahjoittamassa euroja osoitteessa http://fi.movember.com/team/847621 T. Movember-Kapteeni Hannu M
25.10.2012
AJATUKSIA PIMEYDEN KESKELTÄ
Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun… Herra Salo on kuvannut kulumassa olevaa hetkeä varsin taitavin sanakääntein. Pimeys, synkkyys, ankeus, alakulo – räntä, loska, ahdistus, masennus – “rakkaalla” lapsella on varsin monta nimeä. Elämme parhaillaan vuoden pimeintä aikaa. On hyvin paljon ihmisestä itsestään kiinni, miten ja millä tavoin pystyy käsittelemään, kestämään – ylipäätään suhtautumaan pimeyteen. Siis asenteesta. Monet taitelijat ovat hyödyntäneet pimeyden synkkää sielunmaisemaa kuvissaan, kirjoituksissaan ja totta kai musiikissakin. P.Pullikin spiikkasi Wyatt Earpin kantamaan hevosensa alas laaksoon vain kuu valonaan. Synkistelyn hetkiä on hyvä viettää itse kunkin aikanaan – ne puhdistavat ilmaa ja sieluakin. Synkistelyssä pitää kumminkin pitää rajat ja turvaetäisyys lähimmäisiin. Turvaetäisyydellä tarkoitan, että yhteyksiä ystäviin ei pidä vähentää ikävissäkään hetkissä – tosi ystäväthän tukevat juuri silloinkin. Jos siis havaitset lähipiirissäsi epätavallisen jatkuvaa synkistelyä, niin vedäpä kaveri henkevän keskustelun mukana lämpimiin hämärän tunnelmiin. Käy kylässä, älä vain naamakirjassa. Pimeyden syli on kaikessa tummuudessa myös yllättävän lempeä. Siihen on hyvä käpertyen kätkeytyä kuin peiton alle. Pienen jurnutuksen jälkeen olo helpottaa. Elämän ylämäetkään eivät tuntuisi niin makoisilta, jos kohdalle ei sattuisi välillä myös koettelemuksiakin. Pimeyden töinä ei ole tehty pelkästään pahaa. Monet rakkauden herkimmistä hetkistä lukeutuvat myös edellä mainittuihin. Liikunta on myös syksyllä vallan mainio “synkistely”. Omakohtaisesti koen yhtenä suurimpana terapiana syksyisen lenkkeilyn – räntäsateessakin. Tossua vaan toisen eteen ja ei se mitään, vaikka se pimeässä silloin tällöin osuu koiranp… Stemmakaveriani Moilasta lainatakseni: leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! (Vapaasti suomennettuna: sitkisty vastoinkäymisistä – ne on tarkoitettu sinua vahvistamaan ja paremmat ajat odottavat!). Kohta päästään avaamaan joulukalentereita ja sitä ennen on toivekonserttikin. Ville on muuten sähköpostitellut tai lähestynyt Maddea viime aikoina melko laiskasti, en silti usko seuraavan uutisen pitävän paikkaansa: ”Prinsessa Madeleine kertoo Chris O’Neillin olevan hänen sukulaissielunsa. Kuningashuone vahvisti tänään kihlauutisten pitävän paikkansa.” P.S. mikäli kuulumiseni julkaistaan ennen vaaleja, muistakaapas käydä äänestämässä, jos vaalien jälkeen, toivottavasti olette tehneet järkeviä valintoja. Nähdään toivekonsertissa K-P, ykkösbasso
17.10.2012
SITÄ JA TÄTÄ.
Muistakaahan toivekonsertti!
Lähettämiänne biisitoiveita on ollut todella mukava seurata. Ai niin… tuollainenkin biisi on joskus ollut ohjelmistossamme, miksi se on jäänyt pois? Joku toivoo nopeita showbiisejä, joku rauhallisempia ja koskettavia. Jotkut keskittyvät enemmän ulkomusiikillisiin seikkoihin kuten, ”haluaisin nähdä kappaleen Mein klein mutter”. Nähdä kappaleen?
Kuorolaisetkin kinastelevat joskus siitä millaisia kappaleita meidän tulisi esittää.Mielipiteitä ja vaatimuksia on käytännössä yhtä monta kuin laulajiakin. Aivan samalla tavalla kuin teidän toivomuksissanne joku toivoo menoa ja meininkiä ja joku rauhallisia ja jopa synkkiäkin kappaleita. Onpa eräs esittänyt, että koko konsertti olisi mahdollisimman synkkä ja se lautettaisiin alusta loppuun pimeässä.
Kuoromme on enemmän kuin osiensa summa. Toimimalla omina erilaisina yksilöinään jokainen kuorolainen tuo ryhmäämme oman ainutlaatuisen osansa. Kuoro onkin lopulta enemmän kuin kuorolaiset.
Samalla tavalla konsertti koostuu erilaisista kappaleista, tunnelmista ja käännöksistä. Lopulta kokonaisuus on sekin enemmän kuin osiensa summa. Lainaan loppuun erästä toivetta joka kirvoitti tämän tekstin syntymiseen.
”Teillä on paljon sointuvia, harmonisia lauluja, mutta toisaalta hauskoja hyvän mielen kappaleita. Kiitos niintä”
Kiitos teille itsellenne, toivomuksista ja edellä lainatun kaltaisista sanoista!
Kyllä näillä taas jaksaa!
9.10.2012
MIEHUUSKOE
Lapsuuden sankarini James Bond täytti juuri 50 vuotta.
Ollessani 12v isoveljeni ja serkkuni olivat aikeissa lähteä katsomaan elokuvaa nimeltä ”Miehuuskoe”. Tuossa elämänvaiheessa pääasiallinen asusteeni oli Kupsin verkkarit – nurmella pallon perässä kirmaten vietettiin melkoisen iso osa vapaa-ajasta. Samaisessa kostyymissa päätin lähteä mukaan elokuviin. Rainan ikäraja oli 16 ja ovimies halusi jostain kumman syystä kysyä ikääni. Vastasin kimeällä äänellä: ”16”. Pienen neuvonpidon jälkeen seurueemme jakaantui ja minä päädyin katsomaan James Bondin parodiaversiota. Miehuuskoetta en siis ihan vielä tuolloin läpäissyt.
Semmareiden toiminta muistuttaa usein monella tavoin kyseistä tarinaa – lapsellisen kovalla innolla hypätään kohti uusia haasteita. Aika usein on päästy ovimiehen ohikin.
Suurin miehuuskoe on kuitenkin lopulta ehkä se, että uskaltaa yhä joskus olla pikkupoika. Onnellista on kuulua porukkaan, jossa tuo koe läpäistään kiitettävin arvosanoin varsin usein.