22.12.2022
Ilakoivat silakat kiittää!
Niin vaan kiertue saatiin kunnialla päätökseen ja ilmoituksia laulajien kuumeista ja flunssista tuli vasta viimeisen keikan jälkeen. Bussimme Mobykin toimi hienosti, ainoastaan kerran hyytyi Kuopiossa moottoritien liittymään. Onneksi oli mukana ihmemies Ilmonen, joka laittoi taas koneen jollain poppakonstilla käymään. Hukattuja tavaroita ei tainnut olla kuin yksi kuoropuku ja läppärin virtajohto, siis normaalien hanskojen, kaulaliinojen ja pipojen lisäksi. Pukukin löysi viimeisellä viikolla takaisin omistajalleen.
Oli hieno, monipuolinen ja monella tapaa uudenlainen retki, sekä keikkojen että oheistoiminnan osalta. Päivät meni vauhdilla ja toimintaa piisasi oikeastaan aamusta iltaan. Taisimme laskea, että parista kymmenestä esitetystä kappaleesta vain 3-4 oli samoja kuin edellisellä kiertueella. Siihenkin nähden oli erittäin mieluisaa nähdä iloisia kasvoja keikkojen jälkeen ja saada kivaa palautetta myös erilaisia sähköisiä kanavia pitkin. Kehittämisehdotuksena oli miksaajamme jollain keikalla tosin kuullut kohtuullisen painokkaan kommentin siitä, että miksei Taina ollut ohjelmistossa 🙂
Mukavaa oli myös, että omalta osaltamme saimme tuettua yhteistyökumppaniamme Pidä saaristo siistinä ry:tä yhteisen näkyvyyden lisäksi tuotemyynnillä ja suosituksi osoittautuneella onginnalla, jonka kaikki tuotot tilitimme PSSry:lle. Lisäksi pääsimme levittämään sanaa mm. vuoden vastuullisemmaksi tuotteeksi valituista Järki Särki -säilykkeistä. Meille räätälöity chilin makuinen Ilakoivat silakat-purkki lieneekin suosittu uutuus monessa joulupöydässä. Samalla herkutellessa voi ihailla kiertueella julkaistua uutta Semmarit-albumia, eli valokuvakirjaa nimeltään Albumi.
Ensi vuonna luvassa sitten todennäköisesti äänityksiä, keikkoja ja treenejä. Ainakin jos vanhat merkit ja alustavat suunnitelmat paikkansa pitävät! Mutta nyt vielä isot kiitokset kaikille mukanamme kulkeneille ja keikoilla olleille!! Oikein mukavaa joulun aikaa ja toiveikasta vuotta 2023!