11.5.2018
Summertime – pian!
Hieno kevät ollut keikkojen ja uuden suunnittelun merkeissä. Rock-henkinen viikonloppu Lahden Finlanda-klubilla ja Tampereen Pakkahuoneella toi energiaa, elämyksiä ja vastapainoa konserttitaloille. Hiki, lämpö ja läheisyys ovat aina läsnä klubeilla. Ja meininki! Erilaista, omanlaista ja ainutlaatuista meininkiä koettiin Parkanon Käenkoskikeskuksessa, jossa meille vieraampi tanssilavakeikka vei mukanaan sekä meitä että reaktioista päätellen myös yleisöä. Edellisestä vierailusta oli kulunut jo kuulemma 16 vuotta, joten seuraavaa keikkaa voidaan tällä tahdilla valmistella sinne vuoteen 2034… Klaukkalan Monikko-sali oli täysin uusi tuttavuus meille. Hieno uusi sali ja tupa täynnä! Ei voinut kuin ihastella. Ja nauttia. Keväälle ja kesälle on jo julkaistu keikkoja, joita innolla odotamme! Vahvasti näyttää siltäkin, että ennen syyskuun loppua noustaan pari kertaa myös Helsinki-Vantaalta kohti uusia maisemia ja seikkailuja.
Kiitos taas kaikille mukana eläjille, toivottavasti taas pian nähdään! Aurinkoisia päiviä!