3.10.2013

Kesän kuvioita

I don´t mind surfing in Portugal.

Vietin viikon Portugalin rannoilla jahtaamassa aaltoja, joiden mukaan pääsisin. Muutamien päästivät matkaan helposti ja joidenkin mukaan jouduin, valitettavasti. Mielessä kaikuivat surffiopettajan neuvot asennosta surffilaudalle noustuani: jousta paljon polvista, vie paino etujalalle, tähyä aallon vihreää osaa ja pyri sinne sekä ohjaa lautaa haulikkokädet edessä ja yläkropan kierroilla.

Rannalle päästyäni mieleeni piirtyi eräs tilanne, jossa pääsen hyvinkin läheltä seuraamaan tällaista surffiasentoa. Kenties teistäkin monet ovat sen nähneet. Ensi kerralla tarkkailkaapa onko palikat kunnossa: polvet, paino, kädet ja katse. Surffailun jälkeen katse tähyää jo tuleviin keikkoihin, Keuruu ja Jyväskylän kesä. Mahtavia erilaisia keikkoja tulossa. Keikkojen lähestymisen lisäksi innostus on sanoin kuvaamaton, koska mielenkiintoiset yhteistyökuviot ovat viemässä Rallipaavo-kappaleen tarinaa aivan uudenlaisille urille.

Kappaleen syntyhistoriaa voisi kuvata jo muutenkin ilmaisuilla villikortti tai mustahevonen ja nyt sen kehityskaaren värikirjo senkun kirkastuu. Perästä kuuluu.

– Aurinkoa kaikille toivoo Hannu S.