6.9.2011

SEMINAARINMÄELLÄ

Tänään Semmareilla on esiintyminen Jyväskylän yliopiston uusille opiskelijoille päärakennuksen Juhlasalissa. Näin Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen haluaa toivottaa uudet opiskelijat tervetulleeksi. Konsertista on tullut jo perinne. Se on hieno tunnustus Semmareille. Itse aloitin opiskelut Jyväskylän yliopistossa vuonna 1986 ja Seminaarinmäen Mieslaulajat perustettiin vuonna 1989. Tänään monet opintonsa aloittavat (yleisössä) ovat syntyneet vuonna 1992 – niin se aika kulkee.

Tulevana viikonloppuna meillä on myös harjoitukset. Nekin ovat Jyväskylän yliopiston kampuksella Semmareitten kotisalissa, Vanhassa Juhlasalissa. Harjoittelemme uutta ja Comeback-kiertueen ohjelmistoa. Hieno viikonloppu tulossa kauniilla ruskaisella Seminaarinmäellä.

Aurinkoista syksyä!