9.5.2011
VOI SITÄ SPEKULAATION MÄÄRÄÄ!
9.5.
Olen seuranut tämän kevään jääkiekon MM-kisojen kisastudiota vähän huvittuneena. Valmentajat ja pelaajat ovat käyneet vuorotellen analysoimassa pelejä ja pelien ennakkotunnelmia. Jokainen piirtää vuorollaan omat teesinsä ja taktiset neuvonsa. Vaikka kaikki kannustavatkin Suomea voittoon, on aistittavissa heikon peliesityksen jälkeen pientä näsäviisautta ja ähäkutti -ilmapiiriä. Toisaalta voiton hetkellä kehutaan päävalmentajan tekemiä pelaajavalintoja ja taktista silmää.
”Pelirohkeutta oli liian vähän, kiekollinen peli takkusi, riipaundeihin mentiin laiskasti, aamujäät jäi pitämättä, ei kunnioitettu siniviivaa, vastustaja pääsi iholle, eikä kukaan tuntunut tietävän mikä oli peli kii thing.”
Viime kiertue päättyi onnellisesti lähes kuukausi sitten. Analysointipalaveri keikoista pidettiin yleensä keikan jälkeen bussissa. Jopa kyllästymiseen asti säädettiin ja puhuttiin. Katsottiin nauhalta ja taas viilattiin. Sellaista skauttausta jaksettiin tehdä. Otettiin selvää miten vastustaja (yleisö) reagoi ja haastaa. Uskoisin, että samanlaista ennakkotyötä ja jälkipuintia harrastetaan teatterimaailmassa. Olihan tuo äskeinen konserttikiertue meilläkin sellaista teatteria enemmän kuin koskaan ennen. Onneksi tuota viilauskulttuuri elää vielä toimissamme. Uskon, että se näkyy sinne katsomoonkin.
Kesäkeikat ovat yleensä aivan toisenlaisia. Mennään päivänvaloon vetämään keikka tuntemattomiin olosuhteisiin ja annetaan tunnelman viedä. Se on enemmän sellainen hyväntekeväisyysottelu. Katsotaan miten vastustaja pelaa ja pelataan tasapeli!
Ja lopuksi varmana tietona kerrottakoon, että koska Suomella ei ole tällä hetkellä varnaista ykkösmolaria MM-kisoissa, sen kuuluisan seitsemännen pelin pelaa PASI NURMINEN.
Tuomo