23.5.2011
KUORO VALMISTAUTUU KESÄKAUTEEN HAASTEOTTELULLA ENSI PERJANTAINA 27.5.
Maila humahtaa pallosta ohi ja tunnen alaselkäni kiertyvän hurjaan korkkiruuviin. Lihasmuistini yrittää vimmatusti palauttaa käyttöönsä kaiken sen, mikä 10 vuotta sitten tuli opittua. Olen lyönyt jo toisen hutini. Ajolähtötilanteessa tuskahiki olisi sietämättömän suuri, koska viimeisellä lyönnillä olisi osuttava. Onneksi ei olla vielä h-hetkessä.
Nimittäin pe 27.5. on tiukka paikka edessä, kun kohtaamme kotiutuslyöntikisassa joukkueen, joka koostuu mm. Jypin ja JJK:n pelaajista. Kotiutuslyöntikisa pelataan Jyväskylän Hippoksella ennen Kirittärien peliä. Kyseessä on hyväntekeväisyysottelu, jolla kerätään varoja Jyväskylän koulujen liikuntavälineistöhankintoja varten. Siis saapukaahan kaikki paikalle sankoin joukoin todistamaan Semmareiden mailataituruutta.
Otteluun lähdetään tietysti takki auki. Sen verran on nimittäin saatu laadukasta sparrausta itse Kirittäriltä, ettei vastustajalla ole mitään saumaa niin ulko- kuin sisäpelissäkään. Yhteiset harjoitukset Hippoksen pesisareenalla pitivät sisällään lyöntien herkistelyä, tulisten polttoheittojen reenausta sekä taktisia koukkuja. Lyöntiosumia tuli useampia, joten meillä ei ole hädän päivää. Ulkopelin taktiikkakin hiottiin timanttiinsa. Roolitus on saatu uomiinsa niin, että jokaisen parhaat ominaisuudet on saatu käyttöön juuri oikealla osa-alueella. Lukkaripeliin tarjottiin vahvistuksia, mutta kieltäydyimme kohteliaasti materiaalin ollessa niin laaja ja laadukas. Hanskaa kotipesään asettuu heilauttelemaan Tuomo Rannankari uskomattomine tolppineen. Valmistautuminen on siis ollut kohdallaan ja perjantaina nähdään kuka ne juoksut tuo.
Voit katsella kuvia harjoituksista alla olevasta osoitteesta.
http://www.kirittaret.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=817&catid=110&Itemid=164
Hannu S.