24.3.2024

Kevättä kohti treenaten

Semmari-kevät on lähtenyt mukavasti käyntiin, treenejä on pidetty ja uudet biisit alkaa löytää muotojaan. Tällä kertaa ei ole pidetty perinteisiä ”euroviisuja”, joissa äänestetään uuteen settiin tulevat teokset. Nyt on jokainen saanut tuoda ideoita, jotka ovat voineet olla yksittäisiä sanoja, melodianpätkiä, kertosäkeitä tai vaikka koreografioita. Niitä on sitten eri porukoissa jalostettu ja muokkailtu moniin suuntiin. Nyt alkaa monet ainakin etäisesti jo kuulostaa lauluilta. Osa on jo lähes valmista esitettäväksi.

Tampere-talolla pyörähdettiin lääkäripäivillä keikalla ja hauskaa oli. Yleisössä oli paljon sellaisia, jotka ei ollut koskaan ollut keikalla ja reaktiot oli sen mukaisia. Näkyi siellä jotkut osaavan toisaalta lähes kaikkien biisien sanat ulkoa.

Alkuvuodesta on myös harrastettu muistelemista, joka saattaa jossain vaiheessa johtaa… johonkin. Seuraava keikka Pieksämäellä toukokuussa. Tervetuloa kuuntelemaan! Katsoakin saa!