1.12.2012

ISO KIITOS

Pienimuotoinen Pikku Joulukalenteri –kiertue alkaa olla loppusuoralla. Mäntsälää kohti ajellessa bussissa on rento tunnelma. Eilinen Virgin Oilin keikka oli onnistunut. Kuoroa lämmitti erityisesti eturivin yleisön asiantuntemus ja laulujen sanojen osaaminen. Hetkittäin tuntui, että yleisö lauloi kovemmin (ja paremmin) kuin kuoro lavalla. Hieno tunnelma!

 

Aamulla bussiin asteli myös yöllä ihmeellisesti nuortuneita miehiä. Joku hätäinen voisi luulla että eilen päättyneellä Movemberillä voisi olla vaikutusta asiaan? Vai nauttivatko kaikki keikan jälkeen annoksen nuoruudenlähteen vettä? Viiksien tuoma ikä ja arvovalta katosi yhteisessä viiksien ajosessiossa Virginin lavalla. On the Rocksin virallisiin Movember –päätösbileisiin emme viiksinemme ehtineet, mutta juhlava oli tunnelma pari korttelia sivummallakin.

Viiksikampanjan lisäksi nuoruuden lähteen vetenä on varmasti toiminut monien naftaliinista kaivettujen kappeleiden esittäminen. Vanhojen kappaleiden muisteleminen ja niihin pienien uusien jekkujen kehittäminen on antanut hienosti energiaa – kiitos kaikille hienoista toiveista!

Tämän illan vedon jälkeen katseet suunnataan ensi vuoteen ja rauhoitumme hetkeksi adventtiaikaan ja joulun odotukseen. Upea talvinen keli toivottavasti virkistää kaikkia sateisen syksyn jälkeen!

– Heikki Luumi