7.2.2012

HUUMORI KUKKII?

Huumori on osa semmaritoimintaa, niin lavalla kuin harjoituksissakin. Viime viikonloppuna saimme taas nauraa mm. äänenavausten, soundcheckien, äänitysten ja kokousten lomassa kerran jos toisenkin. Huumorin laatu kulkee saumattomasti asiattomasta luokattomaan. Ja toisinpäin. Mutta älykkäältäkään huumorilta ei ole täysin vältytty.

Joskus takavuosina kuoron keskuudessa oli keskustelua siitä, pitäisikö huumoripuolta keikoilla vähentää tai jopa poistaa. Taka-ajatuksena oli kaiketi huoli siitä, että kuoro on kuitenkin tehnyt paljon myös vakavahenkisiä ja jopa tyylikkäitäkin musiikillisia teoksia, jotka voivat jäädä huomiotta, kun usein matto luiskahtaa jalkojen alta ja omaan banaaninkuoreen on pakko kompastua.

Tottahan se on, ettei kainalopieru ole korkeakulttuuria. Paitsi, jos sen suorittaa taho, joka edustaa korkeakulttuuria. Semmarit ei taida kaikilta osin korkeinta kulttuuria edustaa, vaikka joku kuorolaisista seiväshypyssä edelleen napsiikin SM-, PM- ja EM-mitaleja. Nykyään tuntuu kuitenkin, että melkein mitä vaan voidaan tehdä, eikä kauhean paljon harmita, jos tekeminen ei olekaan kulttuurisesti kaikilla mittareilla erityisen korkealle arvostettua. Lisäksi on tullut ymmärrystä siitäkin, että toimivan huumorin ja hyvien menobiisien tekeminen on usein vähintään yhtä haasteellista kuin ”vakavasti otettavan” taiteenkin.

Harvoin otamme muualta suoria lainauksia keikoillemme, mutta perjantaina taisi spontaanisti jonkin kappaleen yhteydessä kuulua tutut hokemat: ”sitähän sää kysyit” ja ”vitsi, vitsi, haittaakse?”. Kuoron virettä nämä spontaanit hölmöilyt yleensä parantavat entisestään, eikä tuo tuntunut yleisöäkään haittaavan. Joskus tyylikkyydessä käydään riman lähellä ja yksi esimerkki oli erään kuorolaisen saatua vapaat kädet spiikkiin. Hän tarjosi spiikin lopuksi yleisölle auttavaa puhelinnumeroa, p. 87688 1888. Ja sama ruotsiksi. Naurattihan sekin, ainakin osaa yleisöstä. Kauneus on kuulijan korvassa.