30.10.2011

JENGIT JA PORUKAT, SOSIAALISET MEEDIOT JA WANNABEMEMBERIT

Me Semmarit olemme olleet tänä syksynä kahdesta asiasta erityisen tyytyväisiä. Ainakin minun mielestäni. Ensinnäkin olemme huomanneet olevamme iskussa: hienoja keikkoja comeback-hengessä ja taas erikoista venymistä erikoisissa Kiina-kuvioissa. Toinen tyytyväisyyden aihe on ryhmässä vallitseva hyvä meininki ja yhteisfeelis.

Ennen kuin jatkan tuosta, niin tuo sama täytyy todeta faneistamme – kiitos, että olette kannustaneet meitä käymällä keikoilla, erityiskiitokset myös Facebookin fiilistelyistä tykkäämisineen. Olette valitettavasti aiheuttaneet reilusti hyvää mieltä meille!

Mutta niin. Semmarit on porukka, jengi, joukkue, bändi, yhteisö. Meillä on jotakin mahtavaa yhdessä, sakki ja sen seikkailut. Mutta ajattelin muutamalla sanalla ruotia Semmareiden sisällä olevia yhteisöjä tai ryhmiä, joihin itselläni on kosketuspintaa. Ja ehkä vähän niistäkin porukoista, joissa haluaisi notkua mukana, vähän niinku wannabe –paljastuksia siis… Vois verrata siihen, että ”haluaa Sinut kaveriksi”, mut ei o vielä tullut hyväksyntää.

Näistä pikkuporukoista saa kummasti virtaa ja pilkettä silmäkulmaan.

Parhaasta on helepoin aloittaa. Kakkostenorit. Ollaan neroja. Ja samaan aikaan ylivertaisia. Aina askeleen edellä. Mahtavaa olla yksi parhaista ja elää parhaat jutut kakkostenorina.

00100 on semmariyhteisöistä uusimpia, tänä syksynä toimintansa aloittanut hyvän tuulen pääkaupunkiseutunelikko, mie ja kolome muuta nolloo tsadista. Tiimin täydentää yksinäinen ykkönen Ytimestä, Sepi M. Myllyrinne. (iso M tarkoittaa muuten muskaria.)

”Ei pohojanmaalaiset”. Meissä asuu ja ruumillistuu vaatimattomuus, omalaatuisen pohojanmaalaisten itsekehun rinnalle ja vastarannaksi. Jännä piirre tämän yhteisön jäsenyydessä on, että välillä ihan aidosti luulee pohojanmaalaisten olevan jotenkin suomalaisena heimona muita parempi. Toisaalta on turvallista kokea tietämättömyytensä mitättömissä asioissa, jotka kuitenkin on pohjanmaalaisille henki ja elämä.

Paatun, Rumpuklinikan ylipäällikön, ja ”the pikkurunpalipoika” Jullen fiilistelyistä tulee aina hyvälle tuulelle. Oikeastaan on muutenkin aika helppo hymyillä ja muutaman iskun heittää Paatun rummuttelun sekaan, tietoisena, että Jullen rumpu kuuluu vielä vähemmän yhtään mihinkään. Mutta näyttävää, eikä tartte opetella kummalla jalalle ne seitsemän askelta biisin vikakertsissä lähtee.

Mutta niitä paljastuksia. Ehkä päällimmäisenä tulee mieleen Jobon soolokerho ”aina yhden kerran enemmän Kiinassa käyneenä”. Tai Lancia-tiimi, autoista on monta muutakin tallia, mutta Jannella on hieno Lancia. Eikä se edes ole Lancia. Tai iPhonettajat, aijaijaijai… Mäkkiuskovaisten thunderbolthaara! Comebackin Väliaikaroudaajat! ”Jopa kolme Pirkkaa/Koffia” (loppuroudaajien raataessa noppien kanssa)!

Tjoo. Tulee varmaan sanomista tästäkin kirjoittelusta. Jos tästä on aistittavissa jotenkin edes hitunen ylimielisyyttä tms. niin sanotaanko näin, että näinhän sitä sanotaan, että toivottavasti tästä pilkkeestä tarttuu edes hieman hymyä. Liian vakavasti ei kannata ottaa.

Niin ja facebookkiin en tule. Ja tätä viestiä ei ole lähetetty iPhonesta, edelleenkään.

Mutta tykkään, jokaisesta semmarista omana itsenään ja eri rooleissa.