31.7.2011
MATKAKERTOMUSTA CHANGSHASTA
Kuoromme pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan vuokrabussin kovia, menosuuntaan sojottavia penkkejä, kun Rakas MOBY-valaamme nahkasohvineen purjehti samanaikaisesti Kaukoidän tv-show-matkamme kanssa kohti Tamperetta ja määräaikaishuoltoa. Näitä keikkoja Kiinan suuntaan kun pukkaa sellaista pikavauhtia, ettei Rakkaamme hovihuoltajan varauskirja tahdo kestää vauhdissa mukana.
Uhkea Ranskattaremme kätkee pian uumaansa tuliterän kytkinlevyn, paineasetelman, sekä vauhtipyörän. Lisäksi uusitaan pari stefaa (jousikuormitteinen huulitiiviste) ja jokunen paperitiiviste vaihdelaatikon ja kytkimen välistä. Vaalea Kaunottaremme saa osakseen myös perusteellisen ABS-jarrujen (Antiblockierter Bremse System-lukkiutumaton jarrujärjestelmä) tarkastuksen ja huollon. Näillä eväillä riuska ja kevytkulkuinen 400 heppainen Ratsumme pysyy taas turvallisesti bussinkuljettamme hallinnassa tulevilla keikkareissuillamme.
Vaan kylläpä oli MOBYä ikävä Helsinki-Vantaalle saavuttaessa. Niska oli jumissa, kun piti matkalla jutella kaikki tärkeät jutut pää käännettynä. Onneksi myös juuri meitä Kiinaan kuljettava Finnairin lentokone oli sekin määräaikaishuollossa ja täten lento myöhästyi kuutisen tuntia. Näinollen lentokoneeseen istahtaessamme niskat olivat ehtineet jo vertyä ja päätä jaksoi jälleen kenottaa sen yhdeksän tuntia Siperian yllä. Janne sattui koneessa pieruskaveriksi ja pelasti matkan iPadillaan ja mukavalla Monopoli-pelillään. Vaikka pelissä menivätkin rahat ja maine, niin tunnit vierähtivät kuin siivillä!
Pekingiin saavuimme tuntia ennen jatkolentoa Changshan kaupunkiin. Suomen helteestä päälle jääneet shortsit ja t-paita olivatkin sopivaa vaatetusta, sillä meitä odotteli muutama sirpakka kiinalaistytär, joille oli annettu tehtäväksi ohjata Suomalainen esiintyjäryhmä mahdollisimman nopeasti kohti jatkoyhteyttä. Onneksi kuoromme on pitänyt kunnostaan huolta, sillä ohjaajiksi oli selvästi valittu kenttävirkailijoista parhaat juoksijat.
Viestiosuuksia Pekingin kansainväliseltä kentältä kotimaanlennolle oli useita, ja puolen kilometrin välein vaihtui eteemme uusi tuore juoksija. Välillä kuljettiin liukuhihnalla, sitten olimme liukuportaissa, sitten taas juostiin. Juoksusta lentokentän sähköautoon, joka soitteli torvea ja puikkelehti vauhdikkaasti kävelijöiden välissä. Taas juosten liukuportaisiin ja vauhdilla junaan, joka ajoi muutaman kilometrin. Viimein lentokentän bussiin, josta Reima ja Sepi myöhästyivät ja joka vei meidät China Airlinesin Changshan koneelle. Ilahtuneena näimme, kuinka pienempi auto seurasi bussia ja lasin läpi kajastivat Reiman jykevät kasvonpiirteet sekä Sepin tuuhea tukkapehko. Lauma oli taas koossa, mutta matkatavaroita meillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada mukaamme jatkolennolle. Ne hoidettaisiin perille seuraavalla koneella. Ehkä.
Saavuimme Changshaan aikataulussa ja vastassa oli valtaisa trooppisen kuuma ja kostea tulvahdus. Paita liimautui kiinni välittömästi ja väsy puski päälle vuorokauden matkustamisen jälkeen. Pekingiin jääneistä matkatavaroistamme tuli käsittämätön, hieman pelottavakin, tunnin kestävä säätö, jota varten passimme kerättiin meiltä pois. Kävipä mielessä, että jokohan me pojat jäätiin vähän pidemmäksikin aikaa Kiinaan vierailulle, kun sujuva englanninkielen puhuminen ei ollutkaan itsestäänselvyys kuten Pekingissä. Kaiken häslingin jälkeen oli hieno hetki päästä kentän ravintolaan, nojata penkillä taakse, oikaista jalat täysin suoraksi ja nauttia pj:n tarjoama kylmä ja virkistävä tsingtao-janojuoma.
Kentaltä passit saatuamme pakkasimme pian kuoron n.+60 asteiseen bussiin, joka kuljetti meidät hienojen maaseutumaisemien halki vajaassa tunnissa hotellillemme lepäämään. Viimevuonna valmistunut 26-kerroksinen jättipytinki nielaisi pienen joukkomme -ah-niin ihanaan- ilmastoituun syleilyynsä kerroksissa 15-17. Vähän ruokaa, lepoa ja herkuttelua ja joukko oli taas iskussa.
Saapumispäivän iltana meille oli varattu soudcheck-aika tv-studiolta klo 22. Asiaa mutkisti se, että yksi PA-case oli matkatavaroissa, jotka jäivät Pekingiin.Näinollen odotimme tavaroita hotellilla iltamyöhään ja pääsimme soundcheckiin vasta kahden aikoihin yöllä. Studiolla oli täysi rähinä päällä jättilavasteiden, valojen yms. rakentamisessa ja porukkaa oli paikalla sankoin joukoin. Vaikka väsy oli kova, oli hienoa katsoa niin kovin, kovin tuttua H-hetken lähestymistä, kun kaikkialla tapahtuu yhtaikaa, väki on toistensa tiellä ja joutuu improvisoimaan, inspiroimaan ja integroitumaan uskomattomaksi koneeksi, joka kulkee kohti yhteistä päämäärää, jossa kamerat tallentavat ohikiitävän hetken aikakirjoihin. Miten mukavaa olikaan seurata tuota kaikkea sutinaa sivusta, kun niin monesti on itsellä ollut viimehetkillä se akkupora omassa hanskassa ja otsaa on kuivattu Finnairin servetillä. Mukavaa oli myös katsella monenkirjavaa esiintyjäkaartia ympäri maailman. Jossain vaiheessa aamua saimme viimein kutsun lavalle ja tsekkaus hoitui Sepin ja Jannen toimesta upeasti ja vihdoin pääsimme nukkumaan.
Toisena päivänä menimme vielä studiolle harjoitukseen, jossa oli esiintymisten läpimeno. Sekin sujui mutkitta muutamassa tunnissa ja pääsimme illalla syömään ja hieman katselemaan uusia paikkoja. Changshan kaupunki olikin hyvin erilainen Pekingiin verrattuna ja meitä varoteltiin kovasti liikenteestä. Hotellin ikkunasta tulikin liikennettä hetki seurattua- ja toden totta- autot kyllä käyttivät tarvittaessa kaikkia vapaita väyliä, joten oli tosiaan syytä katsoa tarkkaan ympärilleen katuja ylittäessään. Rento meiniki oli myös kunnallistekniikan osalta, sillä matkalla lähikioskillemme sähköjohdot roikkuivat hotellin läheisyydessä metrin korkeudella ja jalkakäytävällä oli yllättäen metrin kanttiinsa oleva, yli metrin syvyinen betonikuoppa ilman kantta. Eikä sitä kukaan ihmetellyt tai käynyt peittämässä.
Tuttuja tulisia herkkuja syötiin, suunniteltiin keikkaa ja treenattiin jutut huolella hotellin konferenssitilassa. Naurettiin ja laulettiin. Pelleiltiin ja saatiin Reima huomauttamaan siitä. Laulettiin henkilökunnalle, joka ”vartioi” treenejämme valmiina palvelemaan pienimmästäkin vihjeestä. Syötiin kookoskarkkeja, joita henkilökunta toi meille kiitokseksi laulusta. Ikävöitiin reissusta puuttuvia semmariveljiä ja tehtiin pieniä puhelinpiloja yhteistekstiviesteillä. Ja tietysti jännitettiin itse keikkaa. Sitten paineltiin ajoissa lepäämään ja hoitamaan kaikki univelat pois ennen h-hetkeä.
Matkalla nauhoitukseen bussimme pysäytettiin. Poliiseja oli kaikkialla sekä virkapuvuissa, että siviilipukuisina ”nappikuulokeukkoina”. Olimme hieman ymmällämme, kun liikenne oli kauan poikki ja vastaan tuli pitkä saattue poliisiautoja, sitten useita pieniä busseja mustin lasein varustettuina, muutama pikkuauto ja taas letka poliisiautoja. Joku bussissamme tiesi kuitenkin sanoa, että yleisöön saapuu korkea-arvoisia henkilöitä, joita tuodaan turvallisuussyistä aina poliisisaattueissa ja useilla autoilla. Tämän saimme huomata myös studiolla poliisien suorittamissa tiukoissa turvatarkastuksissa, joissa meiltä ja manageriltamme takavarikoitiin kaikki ”vaaralliset” esineet, juomapullot, ompelutarvikkeet,sakset jne.
Itse show meni osaltamme hienosti. Järjestäjät huolehtivat meidät vuorollamme ajoissa kulisseihin, joista täräytimme sujuvasti estradille noin tuhatpäisen studioyleisön eteen. Tekniikka pelasi hienosti ja oli hyvä laulaa. Fiilis lavalla oli mitä mainioin ja yleisö taputti ja lauloi mukana esiintyessämme. Yhteiskumarruksen jälkeen oli kyllä kulisseissa spontaaneja hihkaisuja, korkeita vitosia ja halauksia. Porukallemme jäi tunne, että tämä oli hyvä ja tärkeä keikka, joka poikii varmasti uusia hienoja juttuja muodossa tai toisessa. Mahtavaa oli myös, että keikan jälkeinen päivä oli varattu kaupunkiin tutustumiseen ja tuliaisten hommamiseen lapsille. Sehän on kuitenkin se tärkein juttu, miksi isi päästetään pienten kultien luota maailmalla käymään.
Changsha-Make