Kuulumiset

9.3.2016

Kiertue lähestyy – valmistautumiskiireet huipussaan

Nyt on säpinää kiertuevalmisteluissa. Joka viestikanavalla paukkuu ja rätisee, asioita harjoitellaan, hankintoja tehdään, päätöksiä syntyy ja koko ajan valmistuu asioita. Levyn nauhoituksetkin alkaa olla paketissa, miksaus ja masterointi sekä kannet vielä ja sitten painoon. Ilo tehdä ja toteuttaa taas täysin uusi kiertuekonsertti. Uusia biisejäkin on mukavasti ja taitaa mukaan eksyä joku hyvin vanhakin, mutta uusiksi tehty.

Olkaa valmiina. Alkaa taas näyttää siltä, että me ainakin olemme…:)

Iloista pikku hiljaa alkavaa kevättä itse kullekin!

4.12.2015

Hullun hommaa – liput myynnissä nyt!

Kevään Hullun hommaa – levynjulkkarikiertueen liput ovat pärähtäneet myyntiin. 13 keikkaa ympäri maita ja mantuja. Melkoinen määrä kilometrejä, hyvin (huonosti) nukuttuja öitä, kevyitä aamupaloja ja rasvaisia iltapaloja, hikeä, naurua ja kyyneleitä. Kaikki tämä suurella sydämellä. Tervetuloa!

 

Paatu 1t

26.11.2015

Show must go on

Kuten Freddie Mercury asian ilmaisee: ”Show must go on.” Enemmän kuin koskaan ennen tuo klassikkosäe koskettaa meitä semmareita nyt. Surkeinta mitä voisimme tehdä, on käpertyä kokoon ja pysähtyä. Parasta mitä voimme tehdä, on lähteä keikalle ja tehdä lavalla parhaamme. Laulaa niin hyvin kuin osaamme ja pitää hauskaa yhdessä toistemme ja yleisömme kanssa. Hyvän ystävämme kunniaksi. Nähdään Lahdessa!

Turkka, 1t

28.10.2015

Suruviesti

kynttila

Rakas, korvaamaton ystävämme ja veljemme Sakari nukkui pois viime yönä.

 

14.10.2015

Biisiäänestys toi uutta ohjelmistoa, äänitykset etenee

Kuulas syksy etenee ja Semmarijuna myös. Äänityksiä on touhuttu koko syksy ja vieläpä niitä on edessäkin arkena ja viikonloppuina. Studiossa on ollut hyvä tunnelma ja narulle on tarttunut… No, sittenpä kuulette keväällä:) Perinteiset semmarieuroviisutkin tuli ja meni. Kappaleita oli taas valmisteltu äänestykseen ripakopallinen, pienemmissä ja isommissa porukoissa. Monenlaista tarjokasta oli mukana ja paljon herkullisia aihioita jäi rannallekin. Viisi uutta teosta pääsi tästä äänestyksestä jatkoon ja mahdollisesti mukaan kevään kiertueelle. Sikäli hauskaa, että viimeistään marraskuun treeneissä pääsemme joka tapauksessa harjoittelemaan myös näitä uusia kappaleita!

Voimia syksyyn ja alkavaan talveen itse kullekin!

15.8.2015

Kohti syksyä – studiossa ja treeneissä

Hieno kesä, ei tosin säiden puolesta, pian takana. Lämpimän elokuun viikonloppua vietetään tulevan levyn äänityksissä, kaikenlaista ideointia touhuten ja mm. varastoa siivoillen. Kesällä oli monia huippuhetkiä, mieleen jäi onnistuneiden keikkojen lisäksi mm. tuottelias uusien biisien tekosessio järvenrannalla, tiukka futismatsi Ropsia vastaan ja hauskat höpinät hyvässä seurassa.

Syyskuu aloitetaan parilla keikalla, yliopiston uusien opiskelijoiden tervetulotoivotuksella sekä Jyskä 30V Expolla. Äänien ollessa auki jatketaan taas studiolle äänityksiin. Tohinaa on ilmassa ja monenlaisia hauskoja virityksiä menossa eri rintamilla. Siis kohtaamisiin, esim. keikoilla tai Facebookin Semmarit-ryhmässä!

17.5.2015

Levyäänityksiä, sinkun julkaisua, biisien tekemistä ja vähän keikkojakin

Semmarileirissä nautiskellaan keväästä ja kesästä tekemällä uutta musaa, nauhoittamalla ensi vuonna julkaistavan levyn biisejä sekä tekemällä muutama keikkakin. Tervetuloa kuulolle ja hyvää kesää kaikille! Taidetaanpa tässä julkaista pikapuolin jo ensimmäinen sinkkukin tulevalta levyltä…:)

22.4.2015

25th Anniversary Tour on the road again!

Tänään Mikkeli, huomenna Savonlinna, perjantaina Imatra ja lauantaina Varkaus. Bussi kulkee, pallo pyörii ja ukot laulaa. Mahtavaa!